niin

nyt se on sitten ohi, syksyn yo-urakka. eipä mennyt ihan suunnitelmien mukaan, omat sisäiset tavoitteet ei täyttynyt niin kuin luulin, hirveitä pettymyksiähän tässä on vielä luvassa vaikkei sitä haluaisi muille (eikä oikeastaan edes itselleen) myöntää. nyt jäi jotenkin tyhjä ja tuskainen olo, vellon valtoimenaan itsesäälin syövereissä. oma syy, niinpä?
hienointa tässähän on se, että pitäisi yrittää olla muiden puolesta iloinen kun hienoja onnistumisia on ollut useammallakin ystävällä ja vähemmän ystävällä, mutta tämä karun egoismin runtelema itsekäs minäni ei siihen kyllä kykene. siinä yksi syy enemmän olla pitämättä itsestäni. tekisi mieli vaan kadota. tai oikeestaan syödä suklaata niin paljon et katoaminen ei enää edes olisi mahdollista! inhottaa.
tälle kun tässä vaiheessa ei mitään enää voi, niin lienee jonkin verran turhaa tämäkin valittaminen, mutta totta puhuakseni, en tiedä kenelle kertoisin huonosta fiiliksestäni noihin kokeisiin liittyen koska saisin luultavasti vain osakseni kaikkea muuta kuin ymmärrystä. umpikuja.
olen turta.